IDEOITA JA VINKKEJÄ YHDISTYS- JA VAPAAEHTOISTOIMINTAAN

Kevään 2008 aikana Hämeenlinnan setlementti ry:n Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman Osuma-projektin puitteissa pureuduttiin vapaaehtoisten rekrytoinnin ja innostamisen haasteeseen. Tälle sivulle on koottu materiaalia ja yhteenvetoa siitä, mitä kevään aikana yhteistyössä järjestettiin, kuultiin ja opittiin yhdistystoiminnan ja vapaaehtoistyön tulevaisuuden haasteista. Tieto haluttiin jakaa myös muiden kanssa - siksi materiaali on koottu järjestöjen yhteisille nettisivuille ideaksi ja vinkiksi muille, jotka suunnittelevat samanlaisen yhteistyön käynnistämistä tai pohtivat vapaaehtoistoiminnan haasteita.

Yhdistystoiminnan tulevaisuus ja haaste innostaa mukaan uusia vapaaehtoisia puhuttaa yli yhdistysrajojen. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyö kuitenkin kiinnostaa ja uusia yhdistyksiä perustetaan. Perinteinen yhdistys- ja vapaaehtoistoiminta on kuitenkin haasteen edessä: miten uudistaa toimintaa vastaamaan 2000-luvun tarvetta ja ihmisten tapaa osallistua?

Kevään aikana suunniteltiin ja järjestettiin Hämeenlinnassa Seudullinen vapaaehtoistoiminnan tulevaisuusfoorumi sekä kaksi työpajaa, joiden aiheina oli yhdistystoiminnan uudistaminen sekä tiedottaminen ja markkinointi. Mukana olivat Hämeenlinnan setlementti ry, Hämeenlinnan Seudun Kehitysvammaisten tuki ry, Janakkalan Palvelutalosäätiö ja Suomen Punaisen Ristin Hämeenlinnan osasto. Lisäksi työpajojen järjestelyihin liittyi mukaan Hämeenlinnan Maailmankauppayhdistys ry.

Prosessin aikana kirjattiin oheinen materiaali, jota pääsee tarkastelemaan lähemmin oheisista linkeistä. Materiaali on tarkoitettu vinkiksi ja esimerkiksi, josta voi saada omaan toimintaan ideoita sekä näkökulmia. Kokemusten pohjalta voidaankin lämpimästi suositella ideoiden ja toimintatapojen kertomista ja jakamista eri yhdistysten kesken sekä tietysti yhdessä työskentelyä sekä ideointia.

Lisätietoja materiaaleista ja aiheesta: Heli Laurikainen puh. 050 564 5991 tai heli.laurikainen@hmlsetlementti.net

 

Tulevaisuusfoorumin ohjelma

Työpajojen ohjelma

 

Juha Heikkalan Vieraskynä-artikkeli Hämeen Sanomissa

 

Yhdistysten tiedottamisen tueksi

Malli lehdistötiedotteen pohjaksi

Vinkkejä yhdistyksen ja vapaaehtoistoiminnan uudistamiseen

Kun järjestät yleisötilaisuuden

 

tulevaisuusfoorumista_kuva.jpg

 

 

 

 

 

Tulevaisuusfoorumin yleisöä kuuntelemassa ja keskustelemassa.

 

typajassa_ideoiden_ja_ajatusten_lista_oli_yht_pitk_kuin_osallistujien_jono_flpille.jpg

 

 

 

 

 

 

 Työpajoissa ideoitiin yhdessä.

   

typajassa_ideoitiin_yhdess_flppien_kanssa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Työpajassa fälpeille kertyi paljon uusia ajatuksia jaettavaksi.



typajassa_ryhmt_idoivat_tiedotusta_ja_esittelivt_ajatuksiaan_toisille.jpg

 

 

 

 

 

Ryhmätöinä ideoitiin yhdistystoiminnan tiedottamista.

 

typaja_lennokkaat_ajatukset_tuli_kaikkien_kytettvksi2.jpg

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

Fläpeille muodostui hienoja tiedotussuunnitelmia.