VAPAAEHTOISTYÖ

 

 " Yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehty toiminta,

josta ei saa rahallista korvausta, joka tehdään ilman pakkoa ja

jota ei pidetä velvollisuutena perhettä tai sukua kohtaan. "

 

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton vapaaehtoistoiminnan koulutusaineiston määritelmä vapaaehtoistoiminnasta.

 

Katso järjestöjen ajankohtaiset vapaaehtoistyön mahdollisuudet täältä!

Järjestöjen yhteinen vapaaehtoistyön esite löytyy täältä!

Auringonkukka.jpg

 

Vapaaehtoistyössä riittää tavallisen ihmisen tiedot ja taidot ja periaatteessa kuka tahansa voi toimia vapaaehtoisena. Usein kuitenkin järjestöt tarjoavat vapaaehtoistyöntekijöille koulutusta, jolla tuetaan vapaaehtoistyön onnistumista ja tekijän jaksamista. Vapaaehtoinen ei kuitenkaan koskaan korvaa ammattilaista, eikä sitä voi häneltä odottaa. 
 
 

MILLAISTA VAPAAEHTOISTYÖTÄ ON TARJOLLA? 

Järjestöissä on tarjolla valmiina paljon eri vapaaehtoistyön muotoja, joihin uudet toimijat ovat tervetulleita. Monen järjestön vapaaehtoistyön tekemisen lähtökohtana on lisäksi vapaaehtoisen omat ideat ja toiveet, joiden mukaan toimintaa voidaan ideoida ja toteuttaa. Tässä kuitenkin muutama esimerkki vapaaehtoisen erilaisista rooleista ja tehtävistä:

  • Ryhmänohjaaja
  • Leiriohjaaja
  • Tukihenkilö
  • Vertaisohjaaja/tukihenkilö
  • Koulutus- ja asiantuntijavapaaehtoinen
  • Talkoovapaaehtoinen
  • Toimisto- ja tiedotusvapaaehtoinen
  • Varainhankintavapaaehtoinen
  • Päivystäjävapaaehtoinen
  • Luottamushenkilö
 
Hyppyyn_valmistautuminen

 

 Vapaaehtoistyönkurssilla itsensä ylittämistä pääsi kokeilemaan Trapetsihypyssä. Sininauhasta Aake avustaa Maijaa valmistautumaan hyppyyn. 

 

MITÄ VAPAAEHTOISTYÖSTÄ SAA, MITÄ SE TARJOAA? 

 

Koko Suomen kattavan kyselyaineiston mukaan (Yeung 2002) tärkein Suomalaisia vapaaehtoistoimintaan motivoiva tekijä on halu auttaa muita: 41 % suomalaisista vapaaehtoisista kokee näin. Mukaan vapaaehtoiseksi lähdetään usein myös tuttavan pyynnöstä - yhdessä, kun on mukavampi osallistua toimintaan. Myös uusien samanhenkisten ihmisten tapaaminen innostaa mukaan. Suomalaisilla on myös tärkeää oppia uutta ja sitähän vapaaehtoistyö tarjoaa monipuolisten tehtävien ja erilaisten ihmisten parissa.

Jokaiselle vapaaehtoistyö tarjoaa kuitenkin aina eri asioita, riippuen ihmisestä itsestään. Tässä kuitenkin muutama, jota järjestöjen työntekijät ja vapaaehtoiset tietävät vapaaehtoistyön voivan tarjota: 

  • Tilaisuuden käyttää omaa osaamistaan, kykyjä ja taitoja
  • Monenlaista tietoa ja osaamista
  • Mahdollisuuden kehittää itseään ja osaamista, oppimiskokemuksia
  • Mahdollisuuden uusiin tuttavuus- ja ystävyyssuhteisiin
  • Mahdollisuuden tutustua järjestöjen toimintaan
  • Antamisen ja saamisen kokemuksia
  • Mielekästä tekemistä

Lisää vapaaehtoistyön mahdollisuuksista saat helposti tietoa ottamalla yhteyttä suoraan järjestöön, jonka toiminnasta olet kiinnostunut tai osallistumalla vapaaehtoistyön koulutuksiin ja tapaamisiin.

Voit myös etsiä omaa vapaaehtoistyönpaikkaasi tai ilmoittaa oman järjestösi vapaaehtoisten tarpeesta Verkostopalvelusivuston kautta, joka löytyy osoitteesta www.verkostopalvelu.fi.

Joulukuussa 2009 avataan myös uusi valtakunnallinen vapaaehtoistoiminnan välitysportaali, jota voit käydä jo nyt katsomassa ja kommentoimassa osoitteessa www.vapaaehtoiseksi.fi.


 

Trapetsi_hyppy.jpg

 

Rohkeasti vaan!

Vapaaehtoistyönkurssi tarjosi iloisia kokemuksia kuten itse vapaaehtoistyökin voi parhaimmillaan. 


 Yhdessa_pohdiskelua_omista_vahvuuksista.jpg

 

Ryhmatehtava_mika_innossota_mukaan_vapaaehtoiseksi.jpg

 

Vapaaehtoistyön kurssilla saa tarpeellista tietoa erilaisesta järjestötyöstä ja vapaaehtoisena toimimisesta. Yksin ja ryhmässä on myös hyvä pohtia omia vahvuuksia ja taitoja sekä mikä innostaa vapaaehtoistyöhön mukaan.